top of page

 Taideterapiaryhmä Omat siivet 16-19-vuotiaille nuorille

About

Taideterapiaryhmä Omat siivet kokoontuu Pohjois-Haagassa tiistai-iltapäivisin. 

 

Siellä kasvatetaan ja vahvistetaan siipiä kantaviksi ohjatun taidetyöskentelyn ja keskustelun myötä. Ryhmässä jaetaan ajankohtaisia tunteita ja tuntemuksia, tehden taidetta yhdessä ja erikseen, kokeillen erilaisia taidemateriaaleja. Tehdään kuvia, kirjoitetaan, työstetään savea. 

 

Taiteen keinoin voi ilmaista ja tutkia hankalia asioita ja tunteita, joille on vaikea löytää sanoja. Taiteen keinoin voi myös löytää tapoja voida paremmin, säädellä tunteitaan ja löytää rentoutta elämään.

 

Ryhmään voit tulla sellaisena kuin olet. Vaikka väsyneenä, yksinäisenä, ujona, ahdistuneena - tai vaikka rauhallisena, tyytyväisenä - minkä tahansa mieltä painavan asian kanssa. Jokaisella on oma polkunsa tulla ryhmään. Jokainen kertoo itsestään muille sen verran kuin turvalliselta tuntuu.

 

Tullaksesi ryhmään et tarvitse mitään erityisiä taiteellisia taitoja, kiinnostus taiteelliseen tekemiseen riittää.

 

Ryhmä kokoontuu 24.8. alkaen tiistaisin klo 15.30. Lopetamme viimeistään kello 18.00, yhteensä kahdeksan kokoontumista syyslomaan asti. Viikoilla 37  ja 41 ryhmä kokoontuu poikkeuksellisesti perjantaina (17.9 ja 15.10.) kello 15-17.30.

 

Ryhmään otetaan 5-7 osallistujaa. Osallistujat haastatellaan ennen ryhmää. 

 

Ryhmä kokoontuu osoitteessa Kaupintie 11 A, toinen kerros. Ovessa lukee Satakieliset.


 

Hinta 450, 00 eur (sis.alv.), osallistumismaksu suoritetaan ennen ryhmän alkua. 

 

Tullaksesi ryhmään et tarvitse diagnoosia. Emme myöskään kirjaa osallistujien tietoja Omakantaan.

 

Mahdollisuus myös yksilötaideterapiaan tai  yksilökäynteihin psykologilla lisämaksusta.

 

Tiedustelut:

 

Anne Nurminen, puh. 040 5347424 tai anne.nurminen@oppimistaito.fi

Kristina Svensson,  creastinas@gmail.com



 

Ohjaajat

 

Anne Nurminen, psykologi, neuropsykiatrinen valmentaja

Kristina Svensson, taideterapeutti, kirjallisuusterapeutti FM 

 

Katso myös nettisivut

taideterapiacreastina.com

bottom of page